Uutinen | 2012-02-29 | 10:00 AM

Vattenfallin energiakilpailu pyörähtää jälleen käyntiin

Pärjääkö tangoprinsessan kilpailuvietillä jääkiekkolegendoille?

Kolme uutta perhettä aloittaa tiukan energiansäästökamppailun, kun Vattenfallin energiansäästökilpailun uusi kierros käynnistyy. Vuoden Energiaperhe -tittelistä kisaavat tänä vuonna laulaja Heidi Kyrö, jääkiekkolegenda Jukka Tammi ja Jokeri-valmentaja Erkka Westerlund.

Hämeenlinnassa asuvan Heidi Kyrön perheeseen kuuluu puolison lisäksi kaksivuotias tytär. Heidän uudenuutukaisessa omakotitalossaan on jo rakennusvaiheessa pyritty kiinnittämään huomiota energiatehokkuuteen, mutta Kyrö arvelee, että parannettavaa saattaa vielä löytyä.

- Lapsiperheessä pestään tietysti koko ajan pyykkiä, ja meillä myös kokataan paljon jo ruokarajoitustenkin vuoksi. Ehkä ainakin näissä asioissa voisi säästää energiaa, Heidi Kyrö kertoo.

Jokeri-valmentajana tunnetuksi tullut Erkka Westerlund aikoo lähteä kisaan pienillä arkisilla asioilla. Westerlundien perhe asuu Vierumäellä sähkölämmitteisessä omakotitalossa, joten suurimmat mahdollisuudet säästämiseen saattavat löytyä juuri lämmityksen puolelta.

- Suoraan sanoen me emme ole tähän asti olleet turhan tarkkoja sähkönkulutuksen suhteen. Olemme kuitenkin aidosti kiinnostuneita saamaan tarkempaa tietoa säästökeinoista, Westerlund sanoo.

Vuoden 2011 kilpailussa mukana olleilla kisaajilla osa energiansäästöstä hoitui laitevikoja korjaamalla. Mahtaisiko se olla ratkaiseva tekijä tänä vuonna jääkiekkolegenda Jukka Tammen perheessä?

- Jos ei laitteita, niin ainakin asennetta täytynee säätää, että saadaan säästöä aikaan, Tammi toteaa.

Säästö aloitetaan lämmitysjärjestelmistä

Energia-asiantuntija Airi Laakkonen Vattenfallilta on jo tutustunut uusien kilpailijoiden taloihin ja tapoihin. Laakkosen mukaan lämmitys on tänäkin vuonna yksi keskeinen säästökohde.

- Heidin ja Jukan maalämpöpumppuihin ja niiden toimintaan perehdymme heti aluksi, koska olen aivan varma, että sieltä löytyy säästöpotentiaalia. Myös Erkan sähkölämmitetyssä kilpailijataloudessa löytyy varmasti tehostamista.

Vuoden Energiaperhe –kilpailu järjestetään nyt kolmannen kerran. Vieläkö voi löytyä uusia asioita, joiden avulla energiaa voi säästää vai joko kaikki on nähty ja kokeiltu?

- Aina voi löytyä uusia asioita. Jokainen koti on yksilöllinen ja kaikki perheet omanlaisiaan tapoineen ja tottumuksineen. Olen itse neuvomassa perheitä koko kisan ajan, ja kuten tuore Energiaperhe-voittaja Veera Nieminen sanoi: lukekaa edellisen kisan blogeja, oppikaa niistä ja välttäkää aiemmin havaitut sudenkuopat, Laakkonen sanoo.

Ensimmäinen Vuoden Energiaperhe –kilpailu järjestettiin vuonna 2010, ja sen voitti hämeenlinnalainen Horilan perhe. Vuoden Energiaperhe 2011 –tittelin puolestaan nappasi urheiluvaikuttaja Toni Nieminen perheineen.

Lisätietoja:
Energia-asiantuntija
Airi Laakkonen, Vattenfall
puhelin 040 7022 129

Energianeuvonta (uusi ikkuna)
Vattenfallin Energianeuvonta Facebookissa (uusi ikkuna)