Saksa

Vattenfall aloittaa uuden jakson Saksassa. Ruskohiilitoimintojen myynti heijastaa uutta strategiaa kohti ilmastoneutraaliutta ja erityisesti Vattenfallin uutta suhtautumista fossiilisia polttoaineita kohtaan.

Saksa on ja tulee olemaan jatkossakin tämän strategian keskeinen tekijä. Maa on tällä hetkellä yksi kehittyneimmistä ja mielenkiintoisimmista ”muutoslaboratorioista” Euroopassa. Mitä ansaitsemme Saksassa, pysyy Saksassa: sijoitamme saksalaiseen “Energiewendeen” (energiamuutokseen) kolme miljardia euroa seuraavien viiden vuoden aikana.

Ruskohiilitoimintojen myymisen jälkeen meillä on noin 7 000 kokoaikaista työsuhdetta Saksassa. Yritämme yhä enenevissä määrin päästä hiilestä eroon kaikissa Vattenfall-maissa, ja meillä on jo erittäin konkreettiset suunnitelmat siihen, miten tämä tehdään Berliinissä.

Ensisijainen älykaupunkikumppani

Haluamme olla ensisijainen älykaupunkien ja ilmastoyhteistyön kumppani. Tuotamme myös lämpöä, ja meillä on mittavaa kaukolämpömyyntiä erityisesti Berliinissä ja Hampurissa. Saksassa meillä on noin 2,3 miljoonaa verkkoasiakasta ja 3,5 miljoonaa sähköasiakasta.

Meillä on sekä tarvittava infrastruktuuri että osaaminen, ja voimme hyödyntää Amsterdamista, Tukholmasta ja Uppsalasta saamiamme kokemuksia. Tuomme esiin lämmön ja sähkön välisiä synergioita tehdäksemme järjestelmistä älykkäitä. Lisäksi yhdistämme älykkäitä järjestelmiä ja hajautettuja ratkaisuja.

Sataprosenttisesti uudistuvan energiajärjestelmän kehittäminen

Ruotsalaisten ja saksalaisten pyrkimykset täydentävät hyvin toisiaan: Ruotsista on tulossa yksi maailman ensimmäisistä fossiilittomista maista. Tuemme tätä pyrkimystä ja tavoitetta kehittää vaiheittain sataprosenttisesti uudistuva energiajärjestelmä. Päämäärä sadassa prosentissa on yksinkertainen lähestymistapa, sillä se tekee selväksi sen, mitä jokaisen on tehtävä ajan mittaan.

Ydinvoimaloita ei enää toiminnassa

Kesäkuussa 2011 Saksan liittopäivät päättivät, että kaikki maan 17 ydinvoimalaa on suljettava vuoteen 2022 mennessä. Vattenfallille tästä päätöksestä on seurauksena se, etteivät Vattenfallin käyttövastuulla olevat Brunsbüttelin (66,7 % omistus) ja Krümmelin (50 % omistus) ydinvoimalat ole enää toiminnassa. Saadakseen oikeudenmukaisen korvauksen taloudellisista menetyksistään Vattenfall ja Krümmelin ja Brunsbüttelin ydinvoimayhtiöt käynnistivät sovittelumenettelyn ICSID:n (International Center for Settlement of Investment Disputes) välityksellä Washington D.C:ssä. Krümmelin ja Brunsbüttelin ydinvoimayhtiöt ovat käynnistäneet oikeustoimet myös Saksan liittotasavallan valtiosääntötuomioistuimessa.

Vattenfallin historia Saksassa

1998 – Saksan sähkömarkkinat avattiin kilpailulle. Maan suurimpien energiayhtiöiden, RWE:n ja E.ONin, oli luovuttava omistuksistaan entisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa, jotta ne eivät dominoisi Saksan energiamarkkinoita. Vattenfall osti suurimman osan kyseisistä omistuksista.

1999 – Vattenfall hankki 25,1 prosentin omistuksen Hampurin HEW-yhtiöstä. HEW voitti Berliinin sähköyhtiön Bewagin, siirtoyhtiö Veagin ja polttoainetoimittaja Laubagin osake-enemmistöstä järjestetyn kansainvälisen tarjouskilpailun. Vattenfall lisäsi edelleen omistustaan ja sulautti kaikki Saksan omistukset Vattenfall Europe AG:ksi, jonka Vattenfall AB omistaa tällä hetkellä kokonaan. Siirtoverkosta luovuttiin sittemmin.

2015 – Ruskohiilitoimintojen myynti. Vattenfall on allekirjoittanut sopimuksen ruskohiilitoimintojensa myymisestä tšekkiläiselle EPH-energiayhtiölle ja tämän rahoituskumppanille PPF Investmentsille. Myynti sisältää kaikki Vattenfallin ruskohiilivarat Saksassa. Näihin kuuluvat Jänschwalden, Boxbergn ja Schwarze Pumpen sähkövoimalat, Vattenfallin 50 prosentin osuus Lippendorfissa sekä Jänschwalden, Nochtenin, Welzow-Südin ja Reichwalden avolouhokset ja hiljattain suljettu Cottbus Nordin kaivos. Ehdotettu sopimus lähetettiin Vattenfallin omistajalle eli Ruotsin valtiolle. EU:n valvontaviranomaisten hyväksyntä saatiin syyskuussa 2016, ja suunnitelman mukaan sopimus viimeistellään vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä.

Viimeksi päivitetty : 2016-10-25 14:16